Yhdistyksen historian voi kirjoittaa monin eri tavoin. Tämä historiikki ei pyri kertomaan kaikkea Sastamalan Reserviupseerit ry:n historiasta vaan kertomaan kerhon nykyisille ja tuleville jäsenille sekä sidosryhmille olennaisimpia ja mielenkiintoisimpia kerhon asioita, tapahtumia, henkilöitä ja niiden taustoja.  Mukaan on otettu reserviupseeritoiminnan historiallista taustaa kuvaamaan joitakin liittymäkohtia maanpuolustustyöhön ja maamme poliittiseen tilanteeseen laajemminkin. Historiikki on kirjoittajansa saama näkemys reserviupseerikerhosta perustuen asiakirjoihin, muuhun historiankirjoitukseen ja omiin kokemuksiin. 

Kerhon nimenmuutosten johdosta juhlivasta yhdistyksestä on käytetty yleisnimitystä ”kerho”, jolla voidaan ajankohdasta riippuen tarkoittaa Etelä-Satakunnan Upseerikerhoa, Etelä-Satakunnan Reserviupseerikerhoa, Vammalan Reserviupseerikerhoa tai Sastamalan Reserviupseerit ry:tä. Eräissä yhteyksissä on ollut tarkoituksenmukaista käyttää myös nimitystä reserviupseerikerho erotuksena esim. reservialiupseerikerhosta.

Historiikkia laadittaessa käytettävissä olleesta asiakirjamateriaalista on puuttunut alkuvuosien pöytäkirjat vuoteen 1956 asti ja ajalta 1975 – 1984, joten on mahdollista, että jokin mainitsemisen arvoinen asia, tapahtuma tai henkilö on jäänyt tässä historiikissa mainitsematta. Aukkoja on paikattu lainauksilla kerhon 50-vuotishistoriikista, omista ja muiden aikalaisten muisteluista sekä muista kirjallisuuslähteistä. Alaviitteitä on käytetty lähinnä tarkentamaan kirjallisuuslähteitä.

Olen kiitollinen kaikesta tämän historiikin johdosta tulevasta palautteesta. Historiankirjoitusta voidaan nykyaikaisella tekniikalla helposti täydentää, kirjoittaa uusi täydellisempi historiikki ja tallentaa se kerhon Internet-sivuille kaikkien luettavaksi.  Palautteen voi lähettää parhaiten kerhon Internet-sivuilla (ruk.fi) olevalla palautelomakkeella tai sähköpostilla suoraan kirjoittajalle osoitteeseen risto.tuori(at)actas.fi.

Kiitän Sastamalan Reserviupseerit ry:n puheenjohtajaa ylil Jari Rankista ja hänen johtamaansa juhlatoimikuntaa tilaisuudesta tämän historiikin kirjoittamiseen. Kiitokset myös niille entisille puheenjohtajille ja muille henkilöille, joilta kyselemällä sain monia täsmennyksiä oman muistin tai kokemuspiirin ulkopuolella olleista tapahtumista.

Risto Tuori

kapteeni

Kerhon voimassa olevien sääntöjen 3 §:n mukaan yhdistyksen tarkoituksena on olla jäsentensä aatteellisena ja toiminnallisena yhdyssiteenä sekä tukea valtakunnan turvallisuutta edistävää toimintaa. Toimintaan kuuluvat vuoden 2009 toimintasuunnitelman mukaan jäsenten koulutus, maastokelpoisuuden ylläpito, kilpailutoiminta, esitelmä- ja maanpuolustustilaisuuksien järjestäminen, perinnetyö ja muu isänmaallinen harrastustoiminta sekä toimintaan tarvittavien varojen hankinta. Oman kokemukseni sekä kerhon toimintasuunnitelmien, -kertomusten ja pöytäkirjojen perusteella toimintamuodot ovat pysyneet lähes samoina. Kaiken kaikkiaan kaikki kerhon toiminnan pääpaino on koko ajan ollut reserviupseerien maanpuolustusperinteiden vaalimisessa.

Kerho pysyi sodankäyneiden upseerien johdossa 1980-luvulle asti, jolloin Eero Metsola luovutti puheenjohtajan tehtävät Risto Uusitalolle. Vanhojen upseerien väistyminen näkyi myös toiminnan kuihtumisena, kun nuoret upseerit eivät enää yhtä innokkaasti jatkaneet perinteisiä toimintamuotoja. Vuoden 1990 toimintaa arvioitaessa mainittiin kerhon suuntautumistavoitteena turhien toimintojen karsinta, olennaiseen keskittyminen ja painopisteiden asettaminen. Toiminta virkistyikin erityisesti jotosharrastuksen ansiosta, mutta jo vuonna 1997 oltiin johtajuuskriisissä. Siitä selviytymisen jälkeen voidaan 2000-luvun toimintaa pitää varsin mallikelpoisena.

Suomen ensimmäinen reserviupseerikerho perustettiin Helsingissä vuonna 1925. Toiminnan laajennuttua muihin kaupunkeihin reserviupseeritoiminnan valtakunnalliseksi kattojärjestöksi perustettiin 17.5.1931 Suomen Reserviupseeriliitto ry. Satakunnassa, johon Vammalan seutukin tuohon aikaan vielä vahvasti suuntautui, perustettiin Satakunnan Reserviupseeripiiri kenraali N.V. Hersalon johdolla vuonna 1948. Etelä-Satakunnan Upseerikerhon juuret olivat syvällä satakuntalaisessa kansallishenkisessä kulttuurissa, jota Satakuntalaisten laulu osuvasti kuvaa:

” … koska Suomen viljelystä, uhkaa sorron yö, häätämään käy hävitystä, silloin kansan työ, nousee Satakunnan kansa entisellä voimallansa, karhun kämmen lyö.”

Etelä-Satakunnan suojeluskunta ja vuonna 1939 Vammalaan sijoitettu Asevarikko 1:n paikallisosasto vaikuttivat läheisesti reserviupseerikerhon perustamiseen, joten kerhon historian kirjoittaminen on syytä aloittaa niistä. 

Itsenäistyvän Suomen armeija perustettiin vapaussodan alkaessa kenraali Mannerheimin johdolla Venäjän vallan loppuvuosina perustettujen suojeluskuntien ja Saksassa koulutettujen jääkärien varaan. Puolustusvoimien toiminnan vakiintuessa rauhan aikana suojeluskuntajärjestö jäi edelleen sen osaksi. Paikalliset suojeluskunnat säilyivät kuitenkin luonteeltaan suhteellisen itsenäisinä, ne pitivät sääntömääräisiä kokouksia, valitsivat itse omat johtajansa sekä omistivat kiinteää ja irtainta omaisuutta. 
Tyrvään suojeluskunta muodosti yhdessä naapurikuntien kanssa oman suojeluskunta-alueen ja sen koulutus- ja harjoitustoiminta oli varsin vilkasta. Kun puolustusvoimat siirtyivät 1930-luvulla aluejärjestelmään, suojeluskuntien tehtäväksi tuli myös liikekannallepanon toteuttaminen ja perustettavien joukkojen koulutus. Sotien aikana suojeluskunnat osallistuivat lisäksi vartiointi- ja torjuntatehtäviin sekä yleisen turvallisuuden ja järjestyksen ylläpitoon. Suojeluskuntaan osallistuvat upseerit olivat kantavia voimia myös reserviupseerikerhoa perustettaessa.

Syksyn 1939 sodanuhkatilanteessa päätettiin Helsingissä toimivan Asevarikko 1:n toiminta hajasijoittaa eri puolille maata. Osa toiminnoista, asepaja sekä kivääri- ja ampumatarvikevarasto päätettiin sijoittaa Vammalan seudulle omana paikallisosastona. Välirauhan aikana Tyrvään seurakunta lahjoitti laajan metsäalueen varikkoalueeksi ja Tyrvään kunta avusti hanketta rahallisesti. Jatkosodan aikana loputkin osat Helsingistä siirrettiin Tyrväälle. Asevarikon tulo merkitsi myös useiden sen palveluksessa olleiden upseerien siirtymistä Tyrväälle ja Vammalaan.(1)

Kun Tyrvää ja Vammala olivat Asevarikko 1:n ja Etelä-Satakunnan suojeluskuntapiirin toimintojen sijoittumisesta johtuen muodostaneet alueellisesti merkittävän sotilaallisen keskuksen, ei ollut lainkaan ihme, että niissä toimivat upseerit alkoivat etsiä erilaisia yhteistyömuotoja myös vapaa-ajan harrastuksissa.  Näin oli syntynyt riittävän suuri tarve järjestäytyä tässä harrastustoiminnassa yhdistyksen muotoon. Suojeluskunta ja Asevarikko antoivat tukevan pohjan, josta uusi yhdistys saattoi turvallisesti aloittaa taipaleensa.

Suojeluskuntapiirin esikunnan päällikkönä toiminut majuri Hannes Raikkala ja Asevarikko 1:n  Vammalan paikallisosaston päällikkö, kapteeni B. Hjelm tekivät aloitteen upseerikerhon perustamiseksi. Sen pohjalta kaikkiaan 15 upseeria kokoontui 22.11.1940 Vammalan kauppalaan perustavaan kokoukseen. Upseerikerhon tarpeellisuutta Hannes Raikkala perusteli erityisesti maanpuolustuksen, kilpailutoiminnan ja yhteistunnon kehittäjänä ja syventäjänä.

Kerhon 20-vuotisjuhlassa 24.11.1960 puhunut kerhon puheenjohtaja ja sen perustajajäsen Kalervo Kari kuvasi  kerhon perustamisajankohtaa seuraavasti: ”Suomelle raskas talvisota oli päättynyt ja itsenäisyys suuresta uhkasta huolimatta säilytetty. Mutta tulevaisuuden näkymät eivät olleet maallemme lohdulliset. Masentunut mieliala oli saanut jalansijan. Huoli maamme kohtalosta askarrutti silloin myös niitä upseereita, jotka silloin kokoontuivat perustamaan upseerikerhoa. Kerhon vaiheet, varsinkin alkuajan toiminta, liittyy läheisesti viime sotiemme historiaan.” (2)

Kerhon perustamisen aikaan talvisodan päättymisestä oli kulunut vain runsas puoli vuotta, laajat alueet Karjalasta oli luovutettu Neuvostoliitolle, sodassa oli kuollut, kadonnut tai haavoittunut pahoin noin 40.000 suomalaista. Pommituksissa oli tuhoutunut 150 kivitaloa ja 1800 puutaloa. Neuvostoliitto puuttui jatkuvasti Suomen sisä- ja ulkopoliittisiin asioihin. Kansakunnan henkisen kestokyvyn rajoja koeteltiin ja epätoivoisena tartuttiin Saksan yllättävästi tarjoamaan yhteistyöhön, jonka ensimmäisenä merkkinä oli sopimus saksalaisten joukkojen kauttakulkuliikenteestä Norjan Ruijaan.  Euroopassa käytiin kiivasta sotaa Saksan ja Englannin välillä, Saksa oli valloittanut Länsi-Puolan, Ranskan, Tanskan ja Norjan, Neuvostoliitto puolestaan Itä-Puolan ja Baltian maat. Neuvostoliiton uutta hyökkäystä pelättiin ja siihen varustauduttiin kovalla kiireellä. Välirauhan nimityskin oli syntynyt jo ennen sen solmimista.(3)

Kerhoon liittyi sekä asevarikon palveluksessa olleita aktiiviupseereita että paikallisia reserviupseereita, joista varmaankin valtaosa oli mukana myös suojeluskunnassa. Kerhon ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin majuri Hannes Raikkala ja sihteeriksi reservin luutnantti Yrjö Järvelä. Hallituksen jäseniksi valittiin reservin luutnantit A. Koskela, E.T. Kuutti, Lauri Vira ja Uuno Koivisto sekä varajäseniksi Järvelän ohella reservin vänrikit Erkki Nuutinen, Kalle Liuhala ja P. Auranen. Kerhon kotipaikaksi määrättiin Vammalan kauppala ja toiminta-alueeseen kuuluivat sen lisäksi Tyrvää, Punkalaidun, Huittinen, Kiikka, Keikyä, Karkku ja Suoniemi.(4) Perustajista erityisesti Kalle Liuhala oli vuosikausia näkyvä ja aktiivinen toimija. Kerho hyväksyttiin Suomen Reserviupseeriliiton jäseneksi 2.2.1941. Puheenjohtajaksi tuli vuonna 1945 Allan Sikiö, vuonna 1946 Yrjö Lehtinen ja vuonna 1947 Olavi Raivio. 

Upseerikerhon säännöt uudistettiin vuonna 1946 ja sen nimeksi tuli Etelä-Satakunnan Reserviupseerikerho. Oikeusministeriö hyväksyi yhdistyksen merkittäväksi yhdistysrekisteriin 6.10.1950. Siihen asti kerho siis toimi rekisteröimättömänä yhdistyksenä.

Tiukat rauhan ehdot vaikuttivat Vammalaankin

Syyskuun 19 päivänä 1944 solmitun välirauhansopimuksen 21. artiklan nojalla Suomen oli lakkautettava suojeluskunta-, lotta- ja sotilaspoikajärjestöt ja niiden omaisuus määrättiin menetettäväksi valtiolle. Laki hyväksyttiin eduskunnassa 3.11.1944. Edellisenä päivänä eli 2.11.1944 olivat Toivo Rantanen, Edvard Fraser, Viktor Toivola, ja Kosti Varho perustaneet Vammalassa Sastamalan Säätiö-nimisen säätiön, jonka tarkoituksena oli huolehtia sotainvalidien, kaatuneitten vähävaraisten omaisten ja muiden sodan takia puutteeseen ja kärsimään joutuneitten henkisestä ja aineellisesta tukemisesta. Sen jälkeen alueen suojeluskunnat päättivät nopeassa tahdissa lakkauttamisestaan ja varojensa pääosan luovuttamisesta perustetulle säätiölle. Näin Sastamalan Säätiö tuli omistamaan mm. 396 kpl Tyrvään Seuratalo Oy:n osakkeita. Yhtiö omisti siihen asti suojeluskuntatalona toimineen nykyisen Vammalan Seuratalon.(5)

Vuonna 1959 Sastamalan Säätiö myi Tyrvään Seuratalo Oy:n osakkeet Etelä-Satakunnan Reserviupseerikerholle, Vammalan Seudun Reservin Aliupseerit ry:lle ja Sotainvalidien Veljesliiton Tyrvään Osasto ry:lle, jotka näin saivat talon käyttöönsä. Kaupan valmistelu oli alkanut jo vuonna 1957, jolloin Sastamalan Säätiö oli pyytänyt reserviupseeri- ja aliupseerikerhoilta vastatarjousta vasemmistolaisen Tyrvään Kisan tekemälle ostotarjoukselle.(6) Monen neuvottelun ja sovittelun tuloksena ylil Yrjö Lehtinen esitti johtokunnan kokouksessa 14.5.1959 säätiön lopullisen myyntitarjouksen, jonka kerhon yleiskokous samana päivänä yksimielisesti hyväksyi ja kauppakirjan allekirjoittajiksi määrättiin Kalervo Kari yhdessä Vilho Turtiaisen tai Matti Sannan kanssa. Kauppahinta, 198.000 markkaa, jakautui kolmen ostajatahon kesken ja maksettiin käteisellä. Samalla Sastamalan Säätiö antoi anteeksi Tyrvään Seuratalo Oy:ltä olevan 1.250.000 markan suuruisen korjauskustannuksiin perustuvan saatavansa. Reserviupseerikerhon osuus kauppahinnasta vastasi suunnilleen kerhon vuotuista jäsenmaksutuloa. Pöytäkirjoista ei ilmene, miten kauppahinta rahoitettiin.

Talolla oli useita muitakin ostajaehdokkaita, mutta Sastamalan Säätiö päätyi näihin kolmeen yhdistykseen sillä perusteella, että vain nämä sääntöjensä mukaisesti harjoittivat myös sodasta kärsimään joutuneiden auttamista, mikä oli Sastamalan Säätiönkin toiminnan tarkoitus. Kaupan ulkopuolelle jäi säätiön omistama pitokalusto, josta kerhon johtokunta vielä kokouksessa 9.2.1967 päätti tehdä ostotarjouksen Sastamalan Säätiölle. Pöytäkirjoista ei ilmene, johtiko tarjous kauppaan.

Seuratalolla pidettiin omistajayhteisöjen kokouksia ja muita tilaisuuksia. Talon käyttökustannukset painoivat kuitenkin yhtiön taloutta niin, että vuonna 1971 yhdistykset myivät yhtiön osakkeet Vammalan kaupungille. Yhtenä pontimena kauppaan oli sekin, että talo oli kaupungin vuokratontilla ja vuokrasopimus oli voimassa ainoastaan vuoteen 1976. Kerhon hallitus oli kokouksessaan 11.2.1963 päättänyt selvittää tontin ostomahdollisuuksista, mutta ne eivät johtaneet tulokseen.

Välirauhansopimukseen sisältynyt laaja armeijan demobilisaatio ja sen sotavarustuksen sijoittaminen keskusvarikkoihin johti valtakunnalliseen jalkaväkiaseistuksen hajasijoittamiseen, jossa myös Vammala oli yksi keskeinen paikkakunta. Keskusvarikko 3:lta hajasijoitettiin yhden pataljoonan aseet ja ampumatarvikkeet suojeluskuntapiiriin kuuluneiden kuntien alueelle. Alueella johti tätä asekätkennäksi kutsuttua salaista toimintaa hämeenkyröläinen kapteeni Arvo Pentti ja hänen apulaisenaan toimi kapteeni Leino Allinniemi Vammalasta. Esko Lammin mukaan Kalle Liuhala olisi antanut jopa määräyksen, ettei suojeluskunnan aseita luovuteta mihinkään vaan ne piilotetaan.(7)

Kalervo Karin, Yrjö Lehtisen ja Eero Metsolan vuonna 1990 kerhon historiikkiin antamien tietojen mukaan toiminnan paljastuttua valtakunnan tasolla alkoivat Vammalan seudulla olevat asekätköt olla rasituksena ja vaarana niiden haltijoille, minkä vuoksi aseita ja ammuksia pian upotettiin järviin ja jokiin. Suullisen perimätiedon mukaan Stormissa asuvan kerhon jäsenen, Matti Ollilan saunan vintillä ollut kiväärikätkö uhkasi paljastua 1960-luvulla tehdyn saunaremontin yhteydessä. Kun työmiehen lapio kilahti pehkujen seassa metalliin, Ollila keskeytti pikaisesti työt ja yön aikana aseet vietiin muualle. 

Sodan päätyttyä armeijan ja armeijan asettautuessa rauhan kannalle oli keksittävä sijoitus varsinaisen sotavarustuksen lisäksi erinäiselle muullekin materiaalille. Kotirintaman yritykset ja yhteisöt olivat lahjoittaneet rintamajoukoille kilvan kiertopalkintoja niin, että Tyrvään patteristollakin (II/KTR 12) oli niitä kymmenkunta. Kun patteriston johtavat upseerit olivat reserviupseerikerhon jäseniä, oli luonnollista, että patteriston kiertopalkinnot luovutettiin sodan päätyttyä Reserviupseerikerhon haltuun. Niitä säilytettiin ainakin aluksi Tyrvään Seudun Museolla, sillä johtokunnan kokouksen 6.9.1957 pöytäkirjan mukaan Kalle Liuhala ja Mikko Jokinen hakivat museolta 7 pokaalia puhdistettavaksi Nyyssösen kellosepän liikkeeseen. Sen jälkeen osa niistä otettiin kiertopalkinnoiksi reserviupseerikerhon, aliupseerikerhon ja Varikon Aliupseerikerhon välisiin ampumakilpailuihin ja muut jäivät esille Kansallis-Osake-Pankin konttoriin pankinjohtaja Yrjö Lehtisen niitä varten hankkimaan hyllyyn. Kilpailujen vähetessä palkinnot jäivät lopulta kiertämään kerhon puheenjohtajalta seuraavalle, joten kerhon hallitus päätti 29.1.1991 luovuttaa palkinnot Tyrvään Seudun Museoon. Luovutus tapahtui sittemmin maanpuolustusjuhlan yhteydessä 24.11.1991.

Suomen ulkopoliittinen tilanne oli sotien jälkeen hyvin herkkä ja Neuvostoliitto puuttui joskus varsin vähäisiinkin neuvostovastaisina pitämiinsä seikkoihin. Kylmän sodan kaudella rauhanliike vaati armeijan lakkauttamista, toisaalta uskottiin, ettei ydinaseilla käytävässä sodassa jalkaväkitaistelijaa enää tarvitakaan. Reserviupseeritoiminta kävi eräänlaista eloonjäämistaistelua etenkin 1970-luvulla, jolloin vasemmiston poliittinen vaikutus oli vahvimmillaan. Neuvostoliitto muistutti ajoittain YYA-sopimukseen sisältyvästä konsultaatiovelvollisuudesta ja ehdotti toistuvasti yhteisiä sotaharjoituksia. Neuvostoliiton arvattiin varautuvan mahdollisten maamme yli Neuvostoliittoon suunnattujen risteilyohjusten torjuntaan maamme ilmatilassa. Etelä-Suomen sotaharjoituksissa vihollinen kuvattiin yleensä neutraalisti etelästä, eikä idästä lähestyväksi. Puolustuspolitiikan sijaan alettiin puhua turvallisuuspolitiikasta, joka piti sisällään sekä ulkopoliittisen että puolustuspoliittisen päätöksenteon.

Ulkopoliittinen tilanne muuttui olennaisesti Neuvostoliiton hajoamisen ja Saksojen yhdistymisen johdosta. Maamme hallitus antoi 21.9.1990 ilmoituksen, että Pariisin rauhansopimuksen Suomen suvereniteettia rajoittavat säännökset olivat menettäneet merkityksensä. Niinpä kerhon kevätkokous päätti 17.3.1993 yksimielisesti poistaa yhdistyksen säännöistä viittaukset Pariisin rauhansopimukseen, joka kielsi muita kuin vakinaista sotaväkeä antamasta sotilaallista koulutusta.  Sama sääntömuutos oli edellisenä syksynä tehty myös RUL:n sääntöihin.

Vuonna 1954 huittislaiset reserviupseerit perustivat oman reserviupseerikerhon ja erosivat Etelä-Satakunnan Reserviupseerikerhosta vieden keikyäläiset mennessään. Vuonna 1963 punkalaitumelaiset toimivat samoin perustaen oman kerhon, jolloin Etelä-Satakunnan Reserviupseerikerhon vuosikokous päätti 29.11.1963 muuttaa yhdistyksen nimeksi Vammalan Reserviupseerikerho ry. Kerhon toimialueena oli sääntöjen mukaan Vammala, Tyrvää, Karkku, Kiikka ja Suoniemi. Nokialle suuntautuva ja siihen vuonna 1973 liitetty Suoniemi on ilmeisesti pian sääntömuutoksen jälkeen jäänyt pois kerhon toimialueesta sillä vuonna 1965 vain muiden neljän kunnan vaakunat ikuistettiin kerhon lippuun.

Tyrvää ja Karkku liittyivät 1.1.1973 Vammalaan ja Kiikka yhdistyi 1.1.1981 Keikyän kanssa Äetsän kunnaksi. Kerhoon kuuluneet kiikkalaiset reserviupseerit liittyivät 1990-luvulla vilkkaasti Kiikan reservialiupseerien yhdistykseen, joka oli Kaarlo Koukun johdolla muuttanut omat sääntönsä sallimaan myös reserviupseerien ja miehistön jäsenyyden. Reservin Aliupseerien Liitto ei sääntömuutosta hyväksynyt, mutta yhdistysrekisteriin ne silti merkittiin. Muutaman vuoden kuluttua liittokin muutti sääntönsä ja otti nimekseen Suomen Reserviläisliitto, jonka jäsenyys on avoin kaikille täysikäisille suomalaisille.(8)  Vammalan ja Äetsän reserviläisyhdistykset siirtyivät yhteisin päätöksin vuonna 1998 uusia lääni- ja sotilaspiirirajoja noudattaen Satakunnasta Pirkanmaan Reserviupseeripiiriin. 

Kerhon syyskokous päätti 28.10.2008 kerhon sääntöjen muutoksesta niin, että kerhon nimeksi tuli vireillä olevia kuntaliitoksia ennakoiden Sastamalan Reserviupseerit ry ja sen tili- ja toimintakaudeksi 1.10. – 30.9. Kun Sastamalan kaupunki otti vaakunakseen Karkun kunnan vaakunan, ei kerhon lippu tarvitse kotikunnan vaakunan osalta muutoksia.. Vaakuna esittää keskiaikaista vihkimäristiä, joita on piirretty sekä Sastamalan keskiaikaiseen kirkkoon että Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoon.

Vaikka kerhon nimen perusteella voisi ymmärtää sen alueena olevan koko Sastamala, käytännössä näin ei ole. Kiikkalaiset ja keikyäläiset upseerit kuuluvat edelleen pääosin Äetsän Reserviläisiin, mouhijärveläiset Mouhijärven Reserviupseerikerhoon ja suodenniemeläiset vanhaa perua Lavianseudun Reserviupseerikerhoon. Kuntien päätöksillä ei yhdistyksiä toisiinsa liitetä.

Kerhon kymmenen vuoden välein pidetyt vuosijuhlat ovat olleet samalla myös maanpuolustustilaisuuksia, joihin on kutsuttu oman jäsenistön lisäksi muiden alueen maanpuolustusyhdistysten edustajia. Juhlallisuuksiin on yleensä kuulunut seppeleen lasku sankarihaudalla, jumalanpalvelus ja maanpuolustusjuhla.

Kerhon 10-vuotisjuhlasta ei ole saatu varmaa tietoa, joten ilmeisesti sellaista ei ole pidetty. Vuonna 1960 kerho vietti 20-vuotisjuhlaa ja sen yhteyteen perustettiin Tyyni-Meri ja Kalle Liuhalan aloitteesta naisosasto, joka myöhemmin rekisteröityi itsenäiseksi yhdistykseksi ottaen nimekseen Vammalan Reservin Upseerien Naiset ry, myöhemmin Vammalan Maanpuolustusnaiset ry. 

Kerhon  25-vuotisjuhlan yhteydessä 27. 11.1965 vihittiin Tyrvään kirkossa käyttöön naisjärjestön lahjoittama yhdistyksen lippu. Päiväjuhlassa soitti Vammalan Musiikkiyhdistyksen torvisoittokunta ja juhlapuheen piti Tampereen Läntisen sotilaspiirin komentaja eversti Hannes Karttunen. Kerhon pitkäaikainen ja aktiivinen jäsen, silloinen varapuheenjohtaja, ins.kapt. Kalervo Kari sai vastaanottaa RUL:n kultaisen ansiomitalin. Historiikin esitteli kerhon sihteeri, vänrikki Eero Hietamo. Lipun juhlallinen naulaustilaisuus oli pidetty edellispäivänä kaupungintalossa.

Vuonna 1970 pidettiin 30-vuotisjuhla Vammalan seurakuntatalolla, juhlapuhujana oli silloinen Sisä-Suomen sotilasläänin komentaja, kenraalimajuri Unto Matikainen, joka tiivisti itsenäisyyden ja puolueettomuuden perustan kolmeen tekijään: tahto, taito ja materiaali. Juhlapäivän illalla oli vielä illallistanssiaiset Hotelli Seurahuoneella. Tyrvään Sanomat esitteli edeltävän viikon jutussaan näyttävästi kerhon perustajajäsentä, luutnantti Kalle Liuhalaa.

Vuonna 1980 kerho vietti 40-vuotisjuhlaa ja naisyhdistys 20-vuotisjuhlaa. Onnitteluja olivat vastaanottamassa mm. puheenjohtaja Eero Metsola ja hallituksen jäsen Risto Uusitalo.

Vuonna 1990 vietettiin seurakuntatalolla kerhon 50 -vuotisjuhlaa ja Vammalan Reservin Upseerien Naisten 30-vuotisjuhlaa. Juhlassa esiintyi Ilmavoimien soittokunta. Samassa yhteydessä oli Säästöpankin kokoushuoneella esillä säkyläläisen Ilpo Nurmen kokoama Talvisota-näyttely. Kerhon puheenjohtaja Risto Tuori oli toimittanut kerhon 50 –vuotishistoriikin, joka sisälsi myös Iris Hietamon kirjoittaman Vammalan Reserviin Upseerien Naiset ry:n 30-vuotishistorian.

Kerhon 60-vuotisjuhla oli 19.11.2000 Vammalan seurakuntatalolla, sitä ennen oli seppeleenlasku ja jumalanpalvelus Tyrvään kirkossa. Kirkkokahvin jälkeen pidetyssä tilaisuudessa puhui sotilasläänin komentaja, prkenr  Antti Numminen, musiikista vastasi Panssarisoittokunta. Reserviläispiiri muisti yhdistystä jotoshenkisesti Trangia-keittimellä.

Vuonna 2005 yhdistys juhli 65. toimintavuottaan uudelleen rakennetussa Tyrvään Pyhän Olavin kirkossa. Tunnelmaa harmaakivikirkon hämyyn toivat kynttilät, lyhdyt ja ulkotulet. Adventtihartaushetken piti kirkkoherra Osmo Ojansivu ja juhlapuheen kerhon kunniajäsen, ltn Timo Kökkö. Pirkanmaan Reserviupseeripiirin puheenjohtaja kapt Jari Lindell ja yhdistyksen puheenjohtaja ylil Jaakko Lampimäki palkitsivat aktiiveja toimijoita. Hämeen Sotilasläänin tervehdyksen juhlaan toi sotilasläänin komentaja, eversti Veli-Pekka Parkatti. 

Reserviupseerikerhon ja Reservin Upseerien Naisten yhdistyksen hallituksilla oli vielä 1980-luvulla tapana pankinjohtaja Veikko Ilvesmäen kutsusta kokoontua Itsenäisyyspäivänä juhlallisuuksien jälkeen Kansallis-Osake-Pankin konttoriin kahvitilaisuuteen. Tämä perinne, johon yleensä osallistui myös eläkkeelle jäänyt pankinjohtaja Yrjö Lehtinen, loppui viimeistään pankkikriisin myötä 1990-luvun taitteessa. Omassa muistissani ovat myös monet pikkujoulut, joita vietettiin mm. Niemelän Leipomon tiloissa Asemakadulla, Matti ja Sirkka Niemen luona sekä Päivi ja Risto Uusitalon luona Sammaljoella.

Reserviupseerikerho ja Reservin Upseerien naiset lähtivät 1950 – 1960 luvulla perinteisille kevät- ja kesäretkille, kerhon jäsenten vuorollaan hoitaessa isännyyttä. Vuodesta 1971 alkaen kesäretki suuntautui Puolustusvoimain lippupäivän tienoilla Levon Metsästysmajalle, jossa ohjelmaan kuului makkaranpaistoa, saunan lämmitystä ja herrasmieskilpailuja mm. tikanheitossa ja ilmakivääriammunnassa. Tämä perinne hiipui vähitellen ja loppui lopulta 1990-luvun alussa kokonaan vanhojen jäsenten jäädessä pois ja nuoren jäsenkunnan loistaessa poissaolollaan. 

Vuonna 1987 Reserviupseerikerho järjesti yhdessä aliupseerikerhon ja Reservin Upseerien Naisten kanssa Itsenäisyyspäivän iltajuhlan Vammalan Seurahuoneella. Juhlan pääpuhuja eversti O. R. Bäckman kertoi mielenkiintoisella tavallaan ajastaan Marsalkka Mannerheimin adjutanttina. Tästä tilaisuudesta ei tullut perinnettä, joskin vielä vuonna 1992 järjestettiin vastaavanlainen tilaisuus.

Vuonna 2001 järjestettiin kerhon sekä Reservin Upseerien Naisten jäsenille teatterimatka Pyynikin kesäteatterin Talvisota-näytelmän maanpuolustusväelle myytyyn näytäntöön. Vuonna 2005 on järjestetty linturetki Puurijärvelle. Yhdistys järjesti piirin yhteiskuljetuksen RUL:n 75-vuotisjuhlaan Haminaan 5.8.2006. Vuonna 2010 tehtiin evl Markku Eskon opastuksella kotiseuturetki vuoden 1918 taistelupaikoille.

Kerhon jäsenmäärä nousi perustamisen jälkeen nopeasti noin viiteenkymmeneen, mutta sota-aikana suurin osa heistä joutui sotatoimiin ja kerhon toiminta oli pysähdyksissä. Kerhon historian aikana jäsenmäärä on vaihdellut ollen suurimmillaan 114 vuonna 1994. Vuoden 2010 alussa yhdistyksessä oli mukana 98 upseerijäsentä, veteraaneja 11 ja muita kunniajäseniä kaksi. 

Jäsenkunnan rakenne on ollut vahvasti nostoväkivoittoista eli iäkästä. Pöytäkirjoja selatessa havaitsee jo 1950-luvulta lähtien usein toistetun toivomuksen, jonka mukaan toimintaan pitäisi saada lisää nuoria upseereita. Erilaisia jäsenhankintakampanjoita on ajoittain viritetty ja saatu hetkittäin merkittäviäkin jäsenmäärän lisäyksiä aikaan. Naisten varusmiespalveluksen myötä myös naisjäseniä on kerhoon liittynyt. Vänrikki Suvi Ahlroth hyväksyttiin hallituksen kokouksessa 27.2.1998 ensimmäisenä naisena yhdistyksen jäseneksi.

Vuonna 1991 kerho kutsui kunniajäsenikseen kaikki sotaveteraanijäsenensä. Vuonna 2004 kutsuttiin maanpuolustustoiminnassa ansioitunut, mm. 50 vuotta RUL:n jäsenenä ollut luutnantti, rovasti Timo Kökkö yhdistyksen ensimmäiseksi "ei veteraani" -kunniajäseneksi. Seuraavana vuonna kutsuttiin kerhon toiminnassa jo 1950-luvulla mukana ollut ja välillä Rauman kerhossa ja reserviupseeripiirin luottamustehtävissä lisäansioita hankkinut kapteeni Matti Santa kunniajäseneksi.

Kerhon pöytäkirjat kirjoitettiin aluksi sidottuihin kirjoihin, joita tätä laadittaessa on ollut käytettävissä vuodesta 1957 alkaen. Sitten siirryttiin kirjoituskoneella kirjoitettuihin pöytäkirjoihin ja jo 1980 –luvun lopulla on havaittavissa tietokoneen matriisikirjoittimella tulostettuja pöytäkirjoja. Asiakirjoja voitiin myös tallentaa sähköisesti niin, että varhaisimmat tätä historiikkia varten saadut asiakirjat oli tallennettu tietokoneelle vuonna 1997. Joitakin osia tekstistä on suoraan kopioitu Internet-sivuilta.

Tiedottaminen kerhon järjestämistä tilaisuuksista on koko kerhon historian ajan tapahtunut Tyrvään Sanomien välityksellä. Sen ohella on lähetetty aluksi vaihtelevalla säännöllisyydellä jäsenkirjeitä, joista vain osa lienee säilynyt kerhon arkistoissa. Kopiointitekniikan kehitys mahdollisti entistä paremmin ja edullisemmin suoran tiedotustoiminnan ja sen ansiosta on 1990-luvulta lähtien laadittu vuosittain erityinen tapahtumakalenteri jaettavaksi jäsenistölle. 

Vuonna 2005 kerhon hallitus päätti laatia kerholle omat Internet-sivut, jotka koodasi ja päivitti ensin Mikko Joona ja vuodesta 2009 alkaen Pekka Kiuru. Internet-osoitekin on yksinkertainen: www.ruk.fi. Sivustolle on tallennettu mm. kerhon yhteystiedot sekä tietoa ajankohtaisista tapahtumista ja historiasta. Sekä sivuston, että ylipäätään muutoinkin kerhon toimintakertomusten ja muiden asiakirjojen ulkonäkökin on huomattavasti muuttunut. Suurin ansio tästä kuulunee 2000-luvulla kerhon puheenjohtajana toimineelle Jaakko Lampimäelle.

Kerhon pankkitilille ei ole juurikaan päässyt suuria rahasummia kertymään. Vuotuinen toiminta tuotti keskimäärin sen, mitä kului toimintamenoihin. Ajoittain pöytäkirjoissa on merkintöjä maksuvaikeuksista, esimerkiksi hallituksen kokouksessa 25.4.1968 päätettiin korjata kerhon huono rahatilanne tehostamalla jäsenmaksujen suoritusta. Ainoa sijoitusomaisuus muodostui Kansallis-Osake-Pankki Oy:n osakkeista, joita lienee aikojen kuluessa hankittu toiminnassa vahvasti mukana olleiden KOP:n pankinjohtajien Yrjö Lehtisen, Matti Sannan ja Veikko Ilvesmäen vaikutuksesta. Vielä 17.3.1993 kerhon hallitus päätti merkitä 125 kpl osakeannissa tarjottuja uusia KOP:n osakkeita 10 markan nimellisarvolla. Meritaksi muuttuneen pankin osakkeet myytiin vuonna 2000.

Pääosa kerhon tuloista saatiin jäsenmaksutulona. Aluksi jäsenmaksut kerättiin itse ja tilitettiin piirille sen ja Suomen Reserviupseeriliiton jäsenmaksuosuudet. Vuoden 1956 jäsenmaksutilitys oli taloudenhoitajan vaihdoksen johdosta kokonaan jäänyt maksamatta, jonka johdosta piirin karhukirje tuli seuraavan vuoden hallitukselle yllätyksenä. Samanlainen tilanne oli syyskuussa 1962, jolloin maksuviivästys johtui siitä, että 27 jäsentä oli laiminlyönyt jäsenmaksun kerholle. Jäsenmaksuperintä siirtyi piirille vuonna 1971, jolloin johtokunnan valtuutti kokouksessaan 27.4.1971 Jussi Peräisen hyväksymään ATK:ta hyväksikäyttäen tapahtuvan jäsenmaksuperinnän. Myöhemmin jäsenmaksujen kerääminen siirtyi liitolle, joka palautti kerholle sen osuuden jäsenmaksusta. Vuonna 2010 kerhon jäsenmaksun suuruus on 35 euroa, nuoriso- ja opiskelijajäseneltä 13,50 euroa, joka on liiton, piirin ja Reserviläinen-lehden osuus.

Toisinaan yhdistys teki tappiollisia tilinpäätöksiä, joita paikkaamaan tarvittiin tuottavia varainhankintaprojekteja. Sellaisia olivat erilaiset koulutus- ym. tilaisuudet, jotka toisaalta vaativat paljon aktiivista työtä. Kerho osallistui myös reserviläisjärjestöjen valtakunnallisiin Tuemme turvallisuutta –keräyksiin. Vuonna 1992 keräyspäällikkönä oli Eino Miilunpalo ja vuonna 2000 Risto Tuori. Keräysvastikkeina oli akryylikuutioita, pinssejä, autotarroja ja heijastimia. Vuosina 2002 – 2004 saatiin kerättyä varoja puhelinlinjojen raivaustalkoilla. Vuodesta 2005 lähtien Vammalan Seudun Sinibaretit ry:n ja Vammalan Reserviläisten kanssa hoidetut Vanhan Kirjallisuuden Päivien talkoot ovat tuottaneet merkittävästi lisätuloja yhdistykselle.

Kunniavartiot

Asevarikko järjesti toimintansa päättymiseen asti kunniavartion Tyrvään kirkolla järjestetyissä kunniakäynneissä. Sen jälkeen kunniavartioiden asettaminen siirtyi reserviläisjärjestöille. Kerhon saatua oman lipun se asetti lippuvartion kunnianosoituksiin Tyrvään kirkolla. Vuotuisiksi rutiineiksi on 2000-luvulla tullut osallistuminen seuraaviin perinnetapahtumiin: Tammisunnuntai, Talvisodan päättymisen muistopäivä, Veteraanipäivä, Kaatuneitten muistopäivä, Puolustusvoimien lippujuhlapäivä, Itsenäisyyspäivän lippuvartio ja Jouluaaton kunniavartio.

Erityisen arvokkaana perinteenä on säilynyt jouluaaton kunniavartio Tyrvään kirkon sankarihaudalla. Kerho aloitti perinteen tiettävästi vuonna 1954 ja pian siihen liittyivät reservialiupseerit ja myöhemmin varikko ja sotaveteraanit.(9) Käytettävissä olleista kerhon pöytäkirjoista ensimmäinen maininta jouluaaton kunniavartiosta löytyy 1.2.1957 pidetyn vuosikokouksen pöytäkirjasta, jossa kunniavartio oli merkitty vuoden 1957 toimintasuunnitelmaan. Kunniavartio asetettiin vuonna 1958 johtokunnan päätöksen mukaan ”aikaisempaa tapaa noudattaen” yhteistyössä reservialiupseerikerhon kanssa klo 17 – 20 väliseksi ajaksi puolen tunnin vartiovuoroissa, silloin tehtävä annettiin vänr. Matti Sannalle. Vastaava merkintä on johtokunnan pöytäkirjassa 1.12.1959, jossa todettiin vielä vartion vahvuudeksi 2 + 2 (2 upseeria, 2 aliupseeria). Seurakunnan aloitettua Jouluaattohartaudet kirkossa vartiokin on asetettu aikaisemmin iltapäivällä. Kunniavartio on siten vuodesta 1954 lähtien joka jouluaatto seissyt säässä kuin säässä, upseerit miekoin varustettuina, sankarivainajien muistomerkin edessä, eleettömänä ja hiljaisena kunnianosoituksena niille, jotka henkensäkin alttiiksi antaen lähtivät sotaan isänmaan puolesta.

Reserviläisten varustaminen kunniavartioon tapahtui varikon toimesta, kunnes Mauri Ylikoski vuonna 1995 hankki manttelit, vyöt ja karvalakit Hämeenlinnan talousvarikolta yhteisesti Vammalan Sotaveteraanit ry:lle, Vammalan Reserviupseerit ry:lle ja Vammalan Reservin Aliupseerit ry:lle.  Varusteiden pukeminen sekä vartioon lähtö ja paluu tapahtuivat aluksi sillan pielessä olleelta Vammalan poliisiasemalta. Poliisiaseman siirryttyä uudelle virastotalolle vartiotukikohta siirtyi kirkon takana olevaan seurakunnan työntekijöiden huoltorakennukseen. 

Miekkoja oli reserviupseerikerholla aluksi vain kaksi, joten kaksi miekkaa piti joka kerta lainata kerhon jäseniltä, jotta sekä seisova vartio että vaihtava vartio sai täydellisen varustuksen.  Vuonna 1977 kävi niin onnettomasti, että miekat vaihtuivat, tai ainakin niin epäiltiin, kun kerholle jäänyt miekka oli hieman ruostunut ja koristetupsu oli rispaantunut. Asiasta käytiin pitkällisiä keskusteluja lainamiekkojen omistajien kanssa, kunnes Eero Metsolan kerhon hallitukselle 30.11.1983 antaman kirjallisen selvityksen perusteella asia haudattiin epäselvänä. Vuonna 1979 kerholle hankittiin kolmas miekka, jonka jälkeen lainamiekkoja tarvittiin vain yksi.

Reserviupseerikerho on toimintansa aikana järjestänyt lukuisia maanpuolustushenkisiä tilaisuuksia, joista tässä yhteydessä voidaan esimerkin tavoin ottaa esiin vain muutama. 

Pöytäkirjojen mukaan kerhon vuosikokouksissa kuultiin yleensä esitelmiä tai katsottiin lyhytfilmejä mielenkiintoisista aiheista. Reserviupseerikerho ja Reservin Aliupseerit järjestivät ainakin 1960-luvulla yhteisiä maanpuolustusaiheisia esitelmätilaisuuksia milloin Asevarikko 3:n kerholla, milloin Yhteiskoululla. Vammalan vapautumisen 40-vuotisjuhlaa vietettiin 18.4.1958, jolloin kerhon jäsenet marssivat yhdessä vapaussodan veteraanien ja reservialiupseerien kanssa kunnianosoitukseen Tyrvään kirkon sankaripatsaan äärelle. 

Toisen maailmansodan päättymisen ja rauhan alkamisen 40-vuotisjuhlana järjestettiin 14.4.1985 Rauhan ja Turvallisuuden päivä. Vuonna 1986 kerho järjesti kaksipäiväisen reserviläistapahtuman kaikille alueen maanpuolustusjärjestöille.

Asevarikko 3, Vammalan Reserviupseerikerho ja Tyrvään Seudun Museo järjestivät 24.11.1991 maanpuolustusjuhlan, jossa evl Markku Esko esitti katsauksen sotilaspoikatoimintaan ja jaettiin sotilaspoikaristit läsnä olleille sotilaspojille. Tyrvään Seudun Museolla eversti O.R: Bäckman avasi Suomen Marsalkka Mannerheimin kuoleman 40-vuotismuistonäyttelyn.

Kerho järjesti paikallisen RUL 75 vuotta -juhlaesitelmätilaisuuden 25.4.2006 Sylvään koulun auditoriossa. Valtiotietieteen tohtori, eversti Pekka Visuri luennoi aiheesta Maailmanpolitiikan muutos ja Suomi.

Hengellinen toiminta on kuulunut yhdistyksen perinteellisiin toimintamuotoihin alusta lähtien. Esimerkiksi kenttäpiispa Yrjö Massa vieraili puhujana yhdistyksen järjestämässä hengellisessä päivässä vuonna 1968 ja 1969.

Satakunnan Reserviupseeripiirin perinteisiin kuului Satakunnan Reserviläisten kirkkopyhä, jota vietettiin vuosittain jonkin jäsenkerhon järjestämänä. Vammalan reserviläisjärjestöt ja Tyrvään seurakunta järjestivät kirkkopyhän Tyrvään kirkossa 19.10.1986. Jumalanpalveluksen jälkeen oli päiväjuhla seurakuntatalossa, jossa musiikista vastasi Niinisalon varuskunnan soittokunta ja pääpuhujana oli kenttäpiispa Jorma Laulaja.

Tyrvään Pyhän Olavin kirkolla järjestettiin piirin muilta yhdistyksiltä havaittua perinnettä noudattaen vuoden 2003 adventin aikaan Joulutulet -tapahtuma, johon kuului kirkossa pidetty iltahartaus. Tilaisuus muodostui perinteeksi, joka järjestetään edelleenkin vuonna 2010, paikkana tällä kertaa Rudolfin Keidas Roismalassa.

Kerhon alusta lähtien ampumaurheilu oli yksi tärkeimpiä kerhon toimintamuotoja. Ampumaharjoituksia ja –kilpailuja järjestettiin vuosittain useita ja niihin osallistuttiin aktiivisesti. Ns. kolmen koplan kilpailuja (Reserviupseerit, Aliupseerit, varikkolaiset) järjestettiin perinteisesti vuosittain. Tunnetuimpia kerhon edustajia valtakunnallisissa kilpailuissa olivat Kalle Liuhala, Jussi Peräinen ja Erkki Melartin. Kalle Liuhala voitti jo vuonna 1937 maailmanmestaruuden sotilaskiväärillä makuuasennosta. Suomen mestaruuksia hänellä oli seitsemän ja laukauksia hän arvioi 70-vuotishaastattelussaan 16.7.1968 ampuneensa koko uransa aikana puoli miljoonaa.

Sen jälkeen, kun Seuratalo oli vuonna 1971 myyty Vammalan kaupungille, reserviupseerikerholle ja aliupseerikerholle oli pidätetty oikeus maksuttomaan käyttövuoroon kerran viikossa. Kerhot järjestivät siellä ilmapistooliammuntaa. Tämäkin perinteinen ampumaurheiluharrastus lopahti osin osanottajien vähyyteen ja lopullisesti seuratalon 1.5.1992 alkaneeseen remonttiin. 

Asevarikon kasarmirakennus muutettiin varusmiesten poistuttua esikuntarakennukseksi ja sen alakertaan rakennettiin ampumarata, johon reserviläisillä oli käyttövuoro kaksi kertaa kuukaudessa. Vuonna 1974 kerho tuki Matinsuon ampumaradan rakentamista ja sai rataan käyttöoikeuden. Pistooli- ja kivääriradan ylläpidosta vastasi Asevarikko, mutta varikon lopettamisen jälkeen kerhon hallitus päätti vuonna 2005 luopua Matinsuon ampumaradan käytöstä ja siirtyä Kiikan puolella olevan Leikkuun radan käyttäjäksi. Pitkäaikaisia ampumaupseereita ja –harrastajia ovat olleet mm. kapt. Pertti Yli-Houhala ja ltn Pertti Sariluoto. Pertti Yli-Houhala on palkittu ResUL:n hopeisella ansiomerkillä. 

Kerholla oli vuoden 1980 kalustoluettelon mukaan kaksi pienoiskivääriä, kaksi pienoispistoolia, kaksi ilmakivääriä ja yksi ilmapistooli, jotka olivat kerhon jäsenten käytettävissä. Asekalustoa on varojen salliessa täydennetty ja myyty vanhoja aseita pois. Vuonna 1995 kerholle hankittiin ensimmäinen rynnäkkökiväärin tyyppinen, kertatulella toimiva MPS-kivääri (Norinco 56 S), joka soveltui uusimuotoisiin reserviläisammuntoihin. Tilintarkastajat huomauttivat vuonna 1996, että aseilla tulee olla varma säilytyspaikka ja vastuuhenkilö sekä niiden luovuttamisesta otettava kuittaus. Aseen käytössä oli muutoinkin noudatettava viranomaisten ohjeita. Tämän jälkeen kerholle hankittiinkin asekaappi, joka on ampumaupseerin hallussa. Vuonna 2005 poliisi tarkasti kerhon asekaapin ampumaupseeri Pertti Yli-Houhalan luona ja totesi sen määräysten mukaiseksi.

Satakunnan Reserviupseeripiirissä oli tapana, että kukin jäsenkerho vuorollaan järjestää piirin maastomestaruuskilpailut. Ainakin vuonna 1968 tämä järjestysvuoro osui Vammalan Reserviupseerikerholle.

Varikon vuonna 1967 valmistuneessa, sittemmin esikuntakäyttöön otetussa kasarmirakennuksessa  oleva urheiluhalli tarjosi myös mahdollisuuden liikuntaan. Reserviläisjärjestöt saivat siellä viikoittaisen lentopallovuoron. 

Kerhon aktiivinen jotostoiminta alkoi Suomussalmen Rajajotoksesta vuonna 1985. Seuraavana vuonna kerhon hallitus päätti maksaa jotokseen osallistuvien osanottomaksut. Vuonna 1994 jotostoiminta oli huipussaan, kun valtakunnalliseen syysjotokseen osallistui Vammalasta viisi partiota. 

Kerho järjesti vuonna 1992 Vammala-Jotos 92-nimisen jotostapahtuman, joka oli kerhon jo vuonna 1987 ResUL:lta varaama valtakunnallinen talvijotos. Jotosjohtajana oli vänr. Jaakko Lampimäki ja tehtäväpäällikkönä vänr. Matti Hämeen-Anttila. Tulospalvelusta vastasivat ltn Pekka Kiuru ja ltn Harri Luuppala. Aliupseeriyhdistys antoi auliisti talkoolaisapua. Kilpailukeskuksena oli Asevarikko 3. Jotos oli ResUL:n historiassa osanottajamäärältään suurin talvijotos – yhteensä 36 kilpailevaa partiota. Satakunnan reserviläispiirin puitteissa järjestettiin Kevätyön Keikaus –nimisiä pienoisjotoksia vuosina 1994 – 1996 yhteensä kolme, kaksi Hornion urheilumajalla ja yksi Iso-Lattiolla, Vuoden 1995 jotoksen yhteydessä järjestettiin naisten maastokurssi. 

Vuonna 1989 Vammalan Reserviupseerikerho järjesti Varsinais-Suomen, Pohjois-Hämeen ja Satakunnan maastomestaruuskilpailut Vammalan Stormissa. Satakunnan Reserviupseeri- ja Aliupseeripiirien talvimestaruuskilpailut järjestettiin Vammalassa 19.2.1994. Kilpailunjohtajana oli Jukka Kemppi ja kilpailupaikkana Hornion koulu.

Vuonna 2003 kerho järjesti Sastamalan pyöräilyjotoksen piirien kesäjotoksena ja osallistui kirkkoveneellä Satakunnan kansansoutuun.

Koulutus on kuulunut alusta lähtien kerhon toimintamuotoihin. Alussa kysymys oli lähinnä ampuma- ja kilpailutoimintaan liittyvästä koulutuksesta. Vuonna 1987 järjestettiin Vammalan  Opiston kanssa yhteistyössä ensimmäinen RUL:n JOTA -johtamistaidon kurssi Vammalassa. Kurssin johtajana toimi Risto Tuori, joka otti seuraavina vuosina vastuulleen vastaavien kurssien järjestämisen Satakunnan Reserviupseeripiirissä. Hän edusti piiriä myös RUL:n johtamistaidon kouluttajien valtakunnallisilla koulutuspäivillä. Vammalassa järjestettiin JOTA-kurssit vielä vuonna 1990-1991 johtajana Jaakko Lampimäki,  1993 johtajana Jukka Kemppi ja 1996 johtajana Matti Hämeen-Anttila. Viimeisellä, Vammalan ammattikoulun aikuiskoulutusosaston kanssa yhteistyössä järjestetyllä kurssilla oli ainoastaan 7 osanottajaa osoittaen kurssin jo menettäneen kilpailukykynsä laajassa johtamistaidon koulutustarjonnan kentässä.

Vuonna 1990 Jaakko Lampimäki johti piirikohtaisen Pelastus- ja sammutuskurssin. Seuraavana vuonna järjestettiin Jaakko Lampimäen johdolla suojelukurssi, Molemmilla kursseilla pääkouluttajana oli kapt. Martti Sipponen. Vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen myötä kurssitarjonta monipuolistui kattaen kursseja maasto- ja sotilastaidoista valmius- ja turvallisuuskursseihin. Kurssijärjestelyistä annettiin yleensä päävastuu jollekin paikallisosastossa mukana olevalle reserviläisyhdistykselle. Risto Tuori johti vuonna 1999 Matinsuon ampumaradan maastossa kohteensuojausharjoituksen. Matti Hämeen-Anttila junaili useita eri kohderyhmille suunnattuja maastokursseja Hornion ulkoilumajan maastossa. Jaakko Lampimäki veti vuonna 2005 kaksi kiinteistön pelastussuunnitelmakurssia, joiden aiheena oli tuolloin pakolliseksi tulleen pelastussuunnitelman laatiminen taloyhtiöille. Kouluttajana oli palopäällikkö Hannu Tähtö. Kerho on järjestänyt 2000-luvulla myös useita MPK:n reserviläispäiviä.

Paikallisosastotoiminnan aloittaminen oli tulosta muutaman vuoden ajan kestäneestä järjestäytyneestä vapaaehtoisesta maanpuolustuskoulutuksesta, joka oli järjestäytynyt Maanpuolustuskoulutus ry:n lipun alle.  Esimerkkejä haettiin niin suojeluskunta-aatteesta, Ruotsin Hemvärnetistä kuin tavanomaisesta maanpuolustusyhdistystoiminnastakin.  

Valtakunnan tasolla vapaaehtoinen maanpuolustusajatus oli edennyt askeleittain pääosin ryhmätöinä.  Tammikuussa 1991 oli asetettu kenraaliluutnantti Ilkka Ilmolan työryhmä miettimään, miten vapaaehtoista, aseetonta sotilaskoulutusta voitaisiin järjestää maanpuolustusjärjestöjen puitteissa. Suomen Reserviupseeriliitto ja muut keskeiset maanpuolustusjärjestöt perustivat Maanpuolustuskoulutus ry:n14.12.1993. Ns. Valtasen työryhmän mietinnön tuloksena perustettiin vuonna 1995 eversti Martti Olanterän johtama puolustusvoimien ja maanpuolustusjärjestöjen muodostama MAPU-työryhmä, josta muotoutui edelleen PAT-työryhmä.  PAT-työryhmän työn näkyviä tuloksia olivat valtakunnalliset koulutustilaisuudet vuonna 1997 - 1998 sekä PAT:eille lähetetyt tiedotteet ja toimintaohjeiden luonnokset, joiden pohjalta täällä maan korvessa yritettiin selviytyä pahemmin hyvää aatetta turhalla paperisodalla pilaamatta. 

Paikallisosastojen perustamisesta oli jo pitkään keskusteltu reserviläisjärjestöjen piirissä ja mm. Vammalan Reserviupseerikerhon puheenjohtaja Jukka Kemppi oli Reserviläisurheiluliiton hallituksen jäsenenä hyvin perillä asiasta esitellen ajatuksiaan reserviupseerikerhon kokouksissa. Erilaisia vapaaehtoiseen maanpuolustuskoulutukseen liittyviä kursseja, kuten maasto- ja suunnistuskursseja, turvakursseja ja valmiuskursseja oli järjestetty jo aiemmin Satakunnan reserviläispiirien hoitaessa koordinointia. Toiminnalla ei nähty sen kummempia päämääriä, kuin maanpuolustushengen ylläpitäminen ja varautuminen erilaisiin kriiseihin. Vammalan Reserviupseerikerhon syyskokous päättikin syyskokouksessaan 1995 aloittaa tunnustelut vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen käynnistämiseksi Vammalassa. 

Puolustusministeriö antoi 11.1.1996 päätöksen yhteistyöstä vapaaehtoisten maanpuolustusjärjestöjen kanssa. Turun ja Porin sotilasläänin komentaja Hannu Särkiö antoi ohjeen vapaaehtoisesta maanpuolustusjärjestelmästä 15.10.1996, jonka perusteella sotilasalueiden päälliköt ja reserviläisjärjestöt aloittivat paikallisten reserviyksiköiden ja paikallisosastojen perustamisen. Vammalan sotilasalueen viimeinen päällikkö, evl Markku Esko kutsui Vammalan reserviläisjärjestöjen edustajat 3.4.1997 pidettyyn keskustelutilaisuuteen Asevarikon sotilaskodille. Kokouksessa nimettiin työryhmä valmistelemaan Vammalan ja Äetsän paikallisosaston perustamista. 

Vapaaehtoisen maanpuolustuksen Vammalan ja Äetsän paikallisosasto perustettiin 16.4.1997 pidetyssä kokouksessa Vammalan Asevarikolla.  Syntysanat lausunut evl Markku Esko ilmoitti silloisen Turun ja Porin sotilasläänin komentajan määränneen ylil Risto Tuorin paikallisosaston johtoryhmän puheenjohtajaksi. Henkilövalinta perustui vapaaehtoisen toiminnan edellyttämän suostumuksen ohella olennaisesti siihen, että johtoryhmän puheenjohtaja oli samaan aikaan SA-sijoitettu Vammalan perustamiskeskuksen päälliköksi. Perustavaan kokoukseen oli kutsuttu osanottajia sekä lehti-ilmoituksella että kirjallisin kutsuin, eikä suotta, sillä kokouksessa oli paikalla 25 henkilöä ja heidän edustamiaan järjestöjäkin toistakymmentä. 

Paikallisosaston perustamisen yhteydessä sille valittiin johtoryhmä, johon tuli kaikkiaan 14 jäsentä.  Toiminta haki uomiaan ja vastuuhenkilöt kävivät UKK-instituutissa Tampereella järjestetyillä maanpuolustusalueen kursseilla ottamassa oppia siitä, mitä paikallisosastotoiminnalta odotettiin ja mihin suuntaan sitä oltiin kehittämässä eri puolilla maata.  Reserviupseerikerho otti vastuun paikallisosaston pankkitilin perustamisesta ja antoi tilin käyttöoikeuden paikallisosaston johtoryhmälle. Johtoryhmässä ovat toimineet reserviupseerikerhon jäsenistä Erkki K. Mäkinen, Jaakko Lampimäki, Jari Andersson, Jari Rankinen ja Jaakko Erjo. 

Vammalan ja Äetsän siirtyessä vuoden 1997 lopulla Hämeen sotilaslääniin, paikallisosasto ja perustamiskeskukset tulivat Tampereen sotilasalueen päällikön, evl Hannu Uusmiehen ohjaukseen.  Keväällä 1999 paikallisosastoon perustettiin neuvottelukunta, jolloin johtoryhmää voitiin supistaa.  Paikallisosaston neuvottelukunnan perustavaan kokoukseen osallistuivat monien maanpuolustusjärjestöjen ohella Vammalan Asevarikon, Vammalan kaupungin ja Äetsän kunnan edustajat. 

Paikallisosastolla oli merkittävä rooli paikallisten reserviläisjärjestöjen yhteistyön lisääjänä. Kerhojen vuosikokoukset ajoitettiin samaan ajankohtaan, jolloin saatiin suurempi joukko koolle kuulemaan ulkopuolisia luennoitsijoita maanpuolustukseen liittyvistä aiheista. Muuta toimintaansa kerhot sopeuttivat siten, että vuosittaiset rutiinit ja perinnetehtävien hoitaminen tapahtuivat järjestöjen puitteissa ja pääosa vapaaehtoisesta maanpuolustustoiminnasta pyrittiin suuntaamaan paikallisosaston kautta.  Vuonna 2002 Vammalan ja Äetsän reserviläisjärjestöt julkaisivat toimintansa yhteistoimintakalenterissa toistensa tietoon. Vaikka sotilaallinen koulutus- ja harjoitustoiminta kanavoitiin paikallisosastoon, paikallisia maanpuolustusjärjestöjä tarvittiin edelleen rekrytoimaan maanpuolustustahtoisia henkilöitä, niin miehiä kuin naisia.

Maanpuolustuskoulutus ry:n toiminta rekisteröitynä yhdistyksenä päättyi 31.12.2007, jonka jälkeen sen toimintaa jatkoi uusi julkisoikeudellinen yhdistys - Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK). Yhdistys otti käyttöön uuden koulutusjärjestelmän ja siirsi paikallisosastojen tehtävät piirikohtaisille koulutus- ja tukiyksiköille (KOTU). Organisaatiota uudistetaan edelleen 1.1.2011, mutta Sastamalan seutuosasto lopetti toimintansa jo vuoden 2009 lopussa.

Reserviläisjärjestöt

Kerhon alkuaikoina suojeluskuntajärjestö oli sen luonnollinen yhteistyökumppani, joskin sodan vuoksi yhteistoimintaa ei käytännössä ehtinyt kovinkaan paljon kehittyä. Kerholla oli alusta lähtien runsaasti paikallistason yhteistyötä myös muiden maanpuolustusjärjestöjen kanssa. Reserviläisjärjestöistä Vammalan Seudun Reservin Aliupseerit ry, nyk. Vammalan Reserviläiset ry oli ja on varmasti läheisin ja pitkäaikaisin yhteistyökumppani, mutta varsinkin 2000-luvulla yhteistyö myös Äetsän Reserviläisten kanssa on tiivistynyt. Vielä 1960-luvun alussa näytti tapana olleen, että aliupseerikerhon edustaja oli kutsuttu reserviupseerikerhon vuosikokoukseen.

Merkittävä osa reserviläisten yhteistyöstä tapahtuu Maanpuolustuskoulutuksen toiminnan piirissä, jopa siinä määrin, että eri yhdistysten toimintakertomuksissa on paljon samoja toimintoja. MPK:n Pirkanmaan piiripäälliköistä erityisen läheiseksi koettiin toiminnan alkuvaiheissa tärkeässä asemassa ollut evl Timo Heikkilä. Hänen seuraajansa evl Seppo Korkeilakin tunsi Vammalan seudun ennestään asevarikon toiminnan alasajajana, joskaan sen ei annettu suhteita häiritä. Myös MPK:n ilmapuolustuspiirin koulutuspäällikkönä toimiva, Mouhijärveltä kotoisin oleva maj Matti Soini on tukenut mahdollisuuksiensa mukaan Sastamalan reserviläiskerhojen toimintaa.

Vammalan Reservin Upseerien Naiset ry on perustamisestaan lähtien avustanut kerhon toimintaa huolehtimalla monissa upseerien tilaisuuksissa emännän roolia. Moniin esitelmä- ja muihin tilaisuuksiin saatiin enemmän osanottajia, kun naisetkin saatiin mukaan. Yhdistyksen kattojärjestö Suomen Reservin Upseerien Naisten Liitto rekisteröityi vuonna 1987 ja sen nimi muutettiin v. 1996 Suomen Maanpuolustusnaisten Liitto ry:ksi. Vuonna 2005 yhdistyivät Suomen Maanpuolustusnaisten Liitto ry (siis entinen RUN) ja  Suomen Naisten Maanpuolustusjärjestö ry (entinen RAuN) nykyiseksi Maanpuolustusnaisten Liitto ry:ksi. Vammalassa tämä johti siihen, että Vammalan Reservin Upseerien Naiset ry muutti sääntönsä uuden liiton sääntöjä vastaaviksi ja nimekseen Vammalan Seudun Maanpuolustusnaiset ry.

Varikon kantahenkilökunnan kanssa yhteistyö perustui Asevarikko 3:n Aliupseerikerhon, sittemmin Vammalan Toimiupseerit ry:n ja edelleen Vammalan Päällystöyhdistys ry:n kautta kanavoituihin suhteisiin. Yksi jokavuotisia tapahtumia oli kolmen kerhon ampumakilpailu. Toimiupseerikerhon saatua oman kerhohuoneiston esikunnan käytöstä poistuneessa rakennuksessa se tarjosi kokouspaikkaa myös reserviupseerikerholle. Toimiupseerikerhon rantasaunalle Haukijärven rannalle saivat reserviupseeritkin säännöllisesti kutsuja.

Vammalan Sotilaskotiyhdistys ry ylläpiti sotilaskotia Vammalan Asevarikolla ja järjesti kahvituksen siellä järjestetyissä kokouksissa, tosin maksajana taisi useimmiten olla Asevarikko. Sotilaskotiyhdistys lopetti toimintansa vuoden 2010 lopussa.

Perinteiset kunniakäynnit, maanpuolustustilaisuudet ja vuosijuhlat olivat jokavuotisia tapaamisia muiden maanpuolustusjärjestöjen edustajien kanssa. Kerho on osaltaan pyrkinyt tukemaan ja kunnioittamaan sotaveteraanien ja –invalidien sekä Vapaussodan Perinneyhdistys VIP-Sastamalan toimintaa. Yhteistyö Vammalan Sinibarettien kanssa on keskittynyt kirjapäivien järjestyksenvalvontaan.

Kerhon pöytäkirjoista löytyy ensimmäinen merkintä vapaaehtoisesta pelastuspalvelusta 3.2.1965, jolloin Matti Unkuri ja Olli Mäkinen valittiin kerhon edustajiksi pelastuspalvelun perustavaan kokoukseen kaupungintalolla 10.2.1965. Seuraavassa kokouksessa 3.3.1965 todettiin, että kerho oli jättänyt liittymisilmoituksen Pelastuspalvelu ry:hyn. Sen jälkeen seuraavat merkinnät pöytäkirjoista löytyvät vasta 1980-luvun lopulta, jolloin Vammalan Reserviupseerikerho ry päätti lähteä mukaan Suomen Punaisen Ristin järjestämään Vapaaehtoisen Pelastus Palvelun Vammalan Aluetoimikuntaan. Toiminta järjestäytyi hälytysrenkaisiin, jotka tarvittaessa hälytettiin etsintöihin tai muihin pelastuspalvelun tehtäviin. Hälytysryhmiä oli 1 -3, mutta niiden osallistuminen tositoimiin oli varsin harvinaista. Vuonna 1993 Karkun hälytysryhmät osallistuivat sienestäjän etsintään ja kerran Vammalan hälytysryhmä joutui etsimään metsään eksynyttä ja menehtynyttä henkilöä. 

Hälytysryhmien jäsenet osallistuivat Vapepan koulutukseen ja harjoituksiin. Vuonna 1992 järjestetyn laajan etsintäharjoituksen turvallisuuspäällikkönä oli Risto Tuori reserviupseerikerhosta. Isot harjoitukset ja etsinnät olisivatkin varsin hyvää joukkojen johtamiskokemusta reserviläisille. Todellisten hälytysten puuttuessa toiminta kuitenkin lopahti, väki väheni ja kerhon sadasta jäsenestä lähtijöitä riittää enää vain yhteen hälytysrenkaaseen.

Asevarikko 1:n paikallisosastosta muodostettiin jatko-sodan aikana ensin Ase- ja Ampumatarvikevarikko 1 ja sodan loppuvaiheessa Keskusvarikko 3. Jatkosodan aikana Vammalan, Tyrvään, Karkun ja Kiikan alueelle sijoitettiin useita muitakin puolustusvoimien yksiköitä. Näihin sijoitetut reserviupseerit olivat paikkakunnalla vain tilapäisesti eikä heidän liittymisestään upseerikerhoon ole tietoja. 

Asevarikolla oli kerhon perustamisesta lähtien merkittävä osuus sen toiminnassa aina vuoteen 2003 asti, jolloin asevarikko lopetti toimintansa. Varhaisempien vuosien yhteistyöstä ei ole säilynyt kovinkaan paljon kirjallista aineistoa. Vuosikokouspöytäkirjoista löytyy kuitenkin mm. maininta siitä,  että kerhon puheenjohtaja lääk.kapt. Rainio oli kutsunut varikon päällikön, ev.luutn. Sajarin kerhon vuosikokoukseen 19.1.1958 kiittäen tätä hedelmällisestä yhteistyöstä, joten totta maar sellaista yhteistyötä on täytynyt olla. Vuonna 1959 kerhon vuosikokouksessa oli mukana Asevarikko 3:n edustajana kapteeni Ikäheimo.

Kerhon pöytäkirjoista löytyy myös merkintöjä ns. kolmen kerhon tai ”poppoon” kilpailuista, joista siis varikon henkilökunta edusti yhtä ”koplaa”. Asevarikon kerhola ja urheiluhalli ovat olleet tarpeen mukaan myös reserviläisyhdistysten käytössä. Kerhon hallituksen kokoukset ja vuosikokoukset oli aiemmin pidetty pääasiassa seuratalolla ja Tyrvään Säästöpankin Uosson konttorin kokoushuoneella, mutta evl Risto Rantakarin ja evl Markku Eskon aikana entistä enemmän kokouksia alettiin pitää asevarikon sotilaskodilla.  Reserviupseerit, Reservinupseerien Naiset ja Reservin Aliupseerit alkoivat myös sovittaa vuosikokouksiaan varikon tiloissa yhteen niin, että saatettiin koota suuremman joukon kuulemaan vierailevaa esitelmän pitäjää. 

Asevarikko 3:n päällikkö, evl Risto Rantakari kutsui Vammalan seudun reserviläisjärjestöjen edustajat neuvotteluun varikolle 28.11.1986, jolloin päätettiin aloittaa maanpuolustuksen keskustelupiiri työnimellä SARE-ryhmä (=Sastamalan reserviläiset). SARE-ryhmän kokoontumisten myötä alueen muiden reserviläisjärjestöjen aktiivit jäsenet tulivat reserviupseerikerhon jäsenille tutuiksi. SARE-ryhmälle järjestettiin myös matkoja maanpuolustuksellisiin kohteisiin, kuten Pansion laivastoasemalle, YK:n koulutuskeskukseen Niinisaloon, Porin Prikaatiin Säkylään ja tykistön ampumaleireille.

Varikolla pidettiin mm. sellainen historiallinen kokous, jossa Vammalan Reserviupseerikerho ry, Vammalan Seudun Reservin Aliupseerit ry ja Vammalan Reservin Upseerien Naiset ry päättivät yksituumaisesti siirtyä Satakunnan Reserviläispiireistä Pirkanmaan Reservipiiriin vuoden 1999 alusta lukien. Taustalla oli Vammalan sotilasalueen lakkauttaminen ja kaupungin siirtyminen Turun ja Porin sotilasläänistä Hämeen sotilaslääniin.

Varikolla järjestettiin toki muitakin reserviläisten tilaisuuksia. Talvella 1987 - 89 järjestettiin ensimmäinen RUL:n johtamistaidon kurssi, jossa pääasiallinen kokoontumispaikka oli varikolla.  Myöhemmin järjestettiin toinenkin kurssi sekä vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen kehittämä kansalaisen turvakurssi. Asevarikon pistoolirata on ollut jatkuvasti, joitakin remonttiaikoja lukuun ottamatta, myös reserviläisyhdistysten käytössä varikon toiminnan päättymiseen asti.  

Kirjoittajan tiedossa ei ole, millaisina summina ja miten reserviläisjärjestöjen saama tuki on varikon kirjanpidossa ilmoitettu, mutta ei voi liioitella sanottaessa, että reserviläisjärjestöjen kannalta aineellinen tuki, lähinnä tilojen ja materiaalin käytön muodossa, on ollut kohtuullisen runsasta. Tuesta puhuttaessa on muistettava, että tuki voi olla saajalleen paljon arvokkaampaa kuin mitä sen kustannus on sen antajalle.   Varikon päällikkönä majuri Ari Vähä-Pietilän jälkeen toiminut majuri Heikki Rintanen ilmoittikin periaatteekseen, että tukea annetaan kaikki mitä laillisin keinoin pystytään antamaan, eivätkä reserviläisjärjestöt yrittäneet enempää saadakaan. 

Tuki ei myöskään ollut aina aineellista, vaan myös aineeton tuki on tärkeä.  Jo pelkällä olemassaolollaan asevarikko puolustusvoimien toimipisteenä ja laitoksena merkitsi Vammalan näkyvää asemaa maanpuolustuksen kentällä. Hyvät suhteet varikon sotilashenkilöstön kanssa merkitsivät henkisellä tasolla paljon. Reserviläisten kutsuminen erilaisiin varikon tilaisuuksiin sekä varikkolaisten osallistuminen reserviläisten tilaisuuksiin olivat niitä pieniä, mutta tärkeitä merkkejä siitä, että reserviläiset oli hyväksytty, heihin luotettiin.  Luottamuksen osoitus kannusti taas yrittämään enemmän, osoittamaan, että myös ollaan sen arvoisia.  

Toisaalta varikkokin tarvitsi maanpuolustusjärjestöjen tukea. Markku Eskon viimeisinä päällikkövuosina, laman taittuessa 1992 – 1993 käytiin kiivasta keskustelua Vammalan Asevarikon lakkauttamisesta. Kerhon puheenjohtaja Jukka Kemppi johti alueen maanpuolustusjärjestöjen ”karvalakkilähetystöä”, joka 24.2.1993 matkusti silloisen puolustusministeri Elisabeth Rehnin puheille viemään adressia varikon säilyttämisen puolesta. Varikon päällikkö evl Markku Esko lähetti 2.3.1993 Kempille henkilökohtaisen kiitoskirjeen taistelusta varikon ja vammalalaisten työpaikkojen puolesta. Puolustustaistelu tuotti silloin tulosta, mutta ei enää 10 vuotta myöhemmin.

Varikon tavoin vastaavanlaista, yhtä läheistä kerhon suhdetta puolustusvoimiin ei ole kerholla ollut sen jälkeen ole syntynyt, joskin maanpuolustuspiirien perustaminen on toki tuonut puolustusvoimat lähemmäksi. Jatkosodan jälkeen puolustusvoimat palautettiin rauhanajan organisaatioon, jossa joukkojen koulutusvastuu ja puolustusvalmiuden ylläpito oli joukko-osastoilla ja asevelvollisuus- ja hallintoasiat hoidettiin sotilaslääneissä ja –piireissä. 

Kerhon aluekin siirtyi puolustusvoimien organisaatiomuutosten myötä sotilaspiiristä ja –läänistä toiseen niin, ettei tavallinen jäsen niitä ehtinyt edes aina tuntemaan. Vuodesta 1966 alkaen vahvistettiin alueelliseen puolustukseen perustuva organisaatio, jossa sotilasläänit ja -piirit johtavat myös alueelle sijoitettuja joukkoja. Vammala kuului silloin Tampereen läntiseen sotilaspiiriin, myöhemmin Tampereen sotilaspiiriin, jonka lakkauttamisen jälkeen Vammala vuonna 1993 liitettiin Turun ja Porin sotilaslääniin ja sieltä vuonna 1997 edelleen Hämeen sotilaslääniin. Sotilasläänien lakkauttamisen yhteydessä 1.1.2007 lukien Vammala ja nykyinen Sastamala kuuluvat Länsi-Suomen sotilaslääniin, jonka alaisena asevelvollisuus- ym. asioita hoitavana yksikkönä on Pirkanmaan aluetoimisto Tampereella. Sen ensimmäiseksi päälliköksi nimitettiin evl Terho Mustonen, joka toimii hyvässä yhteistyössä aluetoimiston yhteyteen sijoitetun Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen piiritoimiston ja sen piiripäällikön kanssa.  

Puolustusvoimien alueellisessa sodanajan puolustusorganisaatiossa oli Vammalaan sijoitettu vuoteen 1997 asti oma sotilasalue ja vuoteen 2003 asti perustamiskeskus, jotka tarjosivat lukuisan määrän SA-sijoituksia Vammalan seudun reserviupseereille. Näiden lakkauttamisen myötä ovat upseeriylennyksetkin seudulla vähentyneet. Vuonna 2007 perustetut maakuntajoukot sentään tarjoavat muutamia sijoituksia upseereillekin.

Kerhon jäsenkunta on vaihdellut noin sadan jäsenen tienoilla. Heistä aktiivisia on kuitenkin ollut vain vähäinen osa. Sodasta palannut joukko oli vielä 1950-luvulla nuorta ja innostunutta. Jäsenten kiinnostus kerhon toimintaa kohtaan alkoi selvästi hiipua jo 1960-luvulta alkaen ja sille yritettiin etsiä uusia toimintamuotoja. Aina niistäkään ei ollut pitkäaikaista apua. 

Kerhon asiakirjoista löytyneistä tilastotiedoista saadaan jonkinlainen kuva toiminnan laajuudesta. Vuoden 1966 toimintatilaston mukaan kerho järjesti 7 kokousta, 2 esitelmätilaisuutta, 2 retkeä, yhden talkootilaisuuden, 31 kilpailua ja kaksi kunniavartiota sankarihaudalla. Näiden tilaisuuksien yhteenlaskettu osanottajamäärä oli 560 henkilöä. Vastaavasti 50-vuotisjuhlavuonna 1990 kerho järjesti yhteensä 10 kokousta, yhden juhlatilaisuuden ja siihen liittyneen näyttelyn, 4 koulutustilaisuutta, 23 ampumaharjoitusta, 2 kuntoliikuntatilaisuutta, kaksi kunniavartiota sekä julkaisi 50-vuotisjuhlajulkaisun. Tilaisuuksien yhteenlaskettu osanottajamäärä oli 1.464 henkilöä, joista 402 kerhon omassa toiminnassa ja 1.062 Talvisota-näyttelyn vierailijoita. 

Vaikka vuosien 1992 – 1996 hallitus oli valtakunnallisestikin arvioiden nuorimmasta päästä, perhesyyt, opiskelut, työurat ja kilpailevat toiminnat veivät aktiivisimmat jäsenet muualle eikä jäsenistöstä löytynyt korvaavia voimia. Vuonna 1995 järjestettiin viisi ampumatilaisuutta, joihin osallistui 1 – 4 henkilöä ja vain kolme henkilöä ilmoittautui ”Joukkueen johtaminen” koulutustilaisuuteen. Helmikuussa 1996 lähetetyssä jäsenkirjeessä ihmeteltiinkin, miten vammalalaista reservinupseeria ei kiinnosta henkilökohtaisten sotilastaitojen ylläpito saatikka kehittäminen. 

Vuonna 1996 syyskokouksessa ei saatu kerholle valittua lainkaan puheenjohtajaa vaan kokous antoi hallituksen tehtäväksi valita keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Tällaisena vt. puheenjohtajana toimi ylil Jukka Kemppi. Päätös oli muodollisesti yhdistyksen sääntöjen vastainen, sillä sääntöjen mukaan puheenjohtajan valinta kuului yhdistyksen kokoukselle. Kun päätöstä ei kolmessa kuukaudessa moitittu, sitä on yhdistyslain mukaan pidettävä pätevänä. Jäsenkirjeessä 4.3.1997 Jukka Kemppi luki madonlukuja antaen pahimmiksi vaihtoehdoiksi yhdistyksen lopettamisen taikka yhdistymisen reservialiupseerien tai RU-naisten yhdistykseen.

Tilintarkastajat Matti Santa ja Martti Sipponen esittivät 20.5.1997 päivätyssä kirjeessä huomautuksen siitä, että yhdistyksen tilintarkastus vuodelta 1996 oli toimittamatta ja vuoden 1997 kevätkokous pitämättä. Kevätkokouksen pöytäkirja löytyi asiakirjoista, mutta vuosikertomusta ei ollut laadittu eikä tilinpäätöstä vahvistettu. Kempin puolustukseksi voidaan todeta, että puheenjohtajan tehtävä muodostui mahdottomaksi, kun leipätyöt alkoivat haitata hallituksen jäsenten osallistumista harrastustoimintaan. Kempin lähettämä jäsenkirje teki kuitenkin tehtävänsä sikäli, että kriisitilanteen pelastus lähtee liikkeelle koko organisaation kriisitietoisuudesta. Tilanteeseen sopi hyvin evl Markku Eskon kirjeessä 2.3.1993 Kempille esittämä viisaus: Jos kerta ollaan ”kusessa”, on kaikilla oltava sama tunne.

Kesäkuun 26 päivänä 1997 Asevarikolla pidetyssä ylimääräisessä kokouksessa vahvistettiin vuoden 1996 toimintakertomus ja tilinpäätös sekä valittiin Risto Tuori puheenjohtajaksi, Simo Lehtomäki varapuheenjohtajaksi. Hallituksen jäseniksi valittiin Pekka Kiuru, Pertti Forsberg, Eero Hietamo, Veikko Ilvesmäki ja Matti Hämeen-Anttila. Seuraavassa syyskokouksessa 19.11.1997 Risto Tuori esitteli toiminnan muutostarpeita päätyen kolmeen vaihtoehtoon: a) hiljainen kuihtuminen, b) vaalitaan vain upseerihenkeä ja –perinteitä, reserviupseeri- ja aliupseerijärjestöjen yhdistymistä odotellessa lisätään yhteistyötä aliupseerien kanssa, tai c) kohotetaan jäsenten aktiivisuustasoa uusilla vetreillä voimilla. Kerhon hallitus kallistui b) vaihtoehtoon, mutta syyskokous valitsi 19.11.1997 puheenjohtajaksi Matti Hämeen-Anttilan ja varapuheenjohtajaksi Simo Lehtomäen, joiden johdolla aktiivisuustasokin nousi eikä liittojen yhdistymisestäkään tullut mitään. Kriisi oli ohitettu ja kerho pelastettu.

Kerhon historiaan mahtuu myös kohokohtia. Vuonna 1993 kerho sai Suomen Reserviupseeriliiton toimintapalkintona 2.000 markkaa erityisesti järjestämänsä koulutustoiminnan ja vahvan jotostoiminnan ansiosta. Vuoden 1993 tilinpäätös osoitti 8.647,04 markan ylijäämää, kun se edellisenä vuonna oli tappiolla 1.077,13 markkaa. Koulutustoiminnasta tuottoisin oli Matti  Hämeen-Anttilan vetämä johtamistaidon kurssi, josta todistuksen sai 11 henkilöä.

 Vuoden 2001 aktiivisesta toiminnasta napsahti kerholle RUL:n kannustepalkkio. Vuonna 2002 kerho sai RUL:n tupla-aktiivisuuspalkinnon ollen oman kokoluokkansa viides ja valtakunnan kaikkiin yhdistyksiin verrattuna sijaluvulla 28.

Vuonna 2005 RUL palkitsi yhdistyksen toiminnastaan toistamiseen tuplakannustepalkkiolla. Vammalan Reserviupseerikerho oli oman kokoluokkansa kakkonen. Vuoden 2006 toiminnasta kerho palkittiin valtakunnallisesti kokoluokkansa parhaana ja kaikkiin yhdistyksiin verrattuna sijaluvulla 12. Yksi aktiivisuutta vaatineista tapahtumista on ollut kesä-heinäkuun vaihteessa järjestettyjen Vammalan Vanhan Kirjallisuuden Päivien talkootoiminta, johon kerho on vuodesta 2005 lähtien osallistunut Sinibarettien ja reservinaliupseerien kanssa.  Kirjapäivien talkoissa on yleensä mukana parikymmentä jäsentä, osa useampana päivänä. 

Kerhon toiminta arvioitiin liitossa jälleen vuonna 2007 kokoluokkansa parhaimmaksi. Kaikkien yhdistysten vertauslukukin oli komea, tasan 10. 

Vuosi 2010 on kerhon 70. toimintavuosi, jota juhlitaan 27.11.2010. Tämä historiikki kuuluu osana silloin julkistettavaan 70-vuotisjuhlamatrikkeliin. Talous on kirjapäivien järjestyksenvalvonnan ja jäsenmaksujen ansiosta tasapainossa, koulutustoiminta nojaa vahvasti MPK ry:n ja Pirkanmaan Reserviupseeripiirin koulutustarjontaan ja ammunta- ja maastotoiminta on yhteistä Vammalan ja Äetsän Reserviläisten kanssa. Jokavuotinen jäsenkirje ja tapahtumakalenteri on lähetetty jäsenille talvella 2010. Kerho järjesti myös reserviläispiirien yhteisen hengellisen illan 9.9.2010 Vammalan seurakuntatalolla, johon liittyi iltahartaus Pyhän Olavin kirkolla. Tästä on hyvä jatkaa!

Lähdeviittaukset:

1)Lammi, Esko: Vammalan Asevarikko, Tampere 2000.

2) Aamulehti 27.11.1930 ja Tyrvään Sanomat 30.11.1960 (kerhon arkistosta)

3) Puolustusministeri Juho Niukkasen lausuma 29.2.1940. Ks. Haataja, Lauri: Talvisotakirja, Friman, Paavo – Talvisotapostikortit. Jyväskylä 1999 s. 59.

4) Piilonen 1997 em. teos s.360. 

5) Lammi, Esko: Isänmaan parhaaksi. Tyrvään Seudun Kotiseutuyhdistyksen julkaisuja LXXXV 2004, s 482.

6) Johtokunnan ptk 25.3.1957

7) Lammi, Esko: em. teos s. 466-467. Leino Allinniemi oli mm. reserviupseerikerhon tilintarkastaja.

8) Norokorpi, Ilpo: Isänmaan parhaaksi 50 vuotta. Satakunnan Reserviläispiiri 1955 – 2005. www.reservilaisliitto.fi.

9) Reservialiupseerien pitkäaikaisen sihteerin Erkki Pyhälahden haastattelu 9.9.2010. Hän kertoi olleensa vuodesta 1958 lähtien joka vuosi tässä vartiossa mukana. Vuosi 1954 perustunee siihen, että jatkosodan päättymisestä oli kulunut 10 vuotta (näin asia ymmärrettiin tuolloin laajalti muuallakin, mikä ilmenee muuallakin jatkosodan muistomerkkeihin ikuistetuista vuosiluvuista, Lapin sota miellettiin erilliseksi sodaksi) .

Lähteitä:

Arkistolähteet:

Vammalan Reserviupseerikerho ry:n asiakirjat 1940 – 2010

Vammalan ja Äetsän paikallisosaston asiakirjat 1997

Sastamalan Säätiön asiakirjat

Kirjallisuutta:

Haataja, Lauri: Talvisotakirja, Friman, Paavo – Talvisotapostikortit. Jyväskylä 1999 s. 59.

Lammi Esko: Asevarikko 3 – Perustamisesta nykypäivään. Vammala 1989.

Lammi, Esko: Vammalan Asevarikko, Tampere 2000. 

Lammi, Esko: Isänmaan parhaaksi. Tyrvään Seudun Kotiseutuyhdistyksen julkaisuja LXXXV 2004.

Norokorpi, Ilpo: Isänmaan parhaaksi 50 vuotta. Satakunnan Reserviläispiiri 1955 – 2005.

Piilonen Juhani: Sastamalan historia 3.Vammala 1997

Pura, Juhani: Hämeen Sotilaslääni 1993 – 2007. Hämeenlinna 2007.

Tuori, Risto (toim.): Vammalan Reserviupseerikerho ry 50 vuotta – Vammalan Reservin Upseerien Naiset ry 30 vuotta, Vammala 1990.

Visuri, Pekka: Puolustusvoimat itsenäisyyden turvana. Hämeenlinna 1998.

Internet-lähteitä:

www.ruk.fi

www.rul.fi

www.reservilaisliitto.fi

www.mpky.fi

www.mil.fi

Vammalan Reserviupseerikerho ry puheenjohtajat:

 1940-1944 Hannes Raikkala

 1945 Allan Sikiö

 1946 Yrjö Lehtinen

 1947-1958 Olavi Raivio

 1959-1964 Kalervo Kari

 1965-1968 Vilho Turtiainen

 1969-1972 Tauno Kärki

 1973-1976 Jorma Peltonen

 1977-1978 Kalevi Peltomäki

 1979-1980 Eero Metsola

 1981-1983 Risto Uusitalo

 1984-1985 Asko Laiho

 1986-1987 Martti Sipponen

 1988-1991 Risto Tuori

 1992-26.6.1997 Jukka Kemppi

 26.6. – 31.12.1997 Risto Tuori

1998-2000 Matti Hämeen-Anttila

2001-2006 Jaakko Lampimäki

2007-2008 Lauri Inna

2009- Jari Rankinen

Sihteerit:

1940-1944 Yrjö Järvelä

1945 Eelis Kannala

1946-1948 Lauri Koski

1949-1956 Aarne Koski

1957-1961 Vilho Turtiainen

1962 Aimo Matikainen/Vilho Turtiainen

1963-1970 Eero Hietamo

1971-1975 Kalevi Peltomäki

1976-1979 Erkki Nousiainen

1979-1981 Asko Laiho

1982-1984 Jaakko Lampimäki

1985-1987 Risto Tuori

1988 – 1990 Pertti Forsberg

1991-1994 Harri Luuppala

1995 – 2000 Pekka Kiuru

2001 - 2006 Sakari Härmä

2007 – toukok.2008 Mikko Joona

toukok. 2008 - Jaakko Lampimäki

RUL:n kultainen ansiomerkki soljen kera

Matti Santa Jaakko Lampimäki

RUL:n kultaiset ansiomitalit:

Kalervo Kari Yrjö Lehtinen Kalle Liuhala Eero Metsola

Jussi Peräinen Hannes Raikkala Olli Raivio Jukka Kemppi Risto Tuori 

Kunniajäsenet

Hannes Raikkala, Olli Raivio, Kalle Liuhala, T.H. Maunu, 

Yrjö Lehtinen Urho Aaltonen Pekka Arponen Olavi Heinonen

Jorma Hoikka Weijo Jokinen Antti Järvinen Tauno Kaartotie

Kalervo Kari Veikko Koskelo Lauri Koski Pauli Lahdenmaa

Tauno Laitinen Kalevi Lehtonen Erkki Liedes Rolf Lindström

Erkki Melartin Veli-Väinö Merikallio Eero Metsola Matti Ollila

Keijo Salakari Aimo Satimus Karl-Gustav Suvenvuo Väinö Tupamäki

Reino Ulsti Erik Uvanto Lasse Vanha-Honko Timo Kökkö

Matti Santa

Vammalan Reservialiupseerit ry:n lahjoittama Harrastajamalja (perustettu v. 1990):

1991 vänr. Pertti Forsberg

1992 vänr. Jaakko Lampimäki

1993 vänr. Matti Hämeen-Anttila

1994 ltn Pertti Sariluoto

1995 ylil Jukka Kemppi

1996 farm.ylil Erkki Melartin

2000 ins.ltn Simo Lehtomäki

2002 ltn Pertti Sariluoto

2003 vänr. Teemu Lyytikäinen

2004 vänr. Mikko Joona

2005 ltn Pertti Sariluoto

2006 ylil Jari Rankinen

2007 ylil Pekka Kiuru

2009 vänr. Harri Saarimaa

 vänr Juho Pitkäkoski

Luutnantti Veikko Koskelon lahjoittama Vuoden urheilijan pysti:

2006 Timo Tomula

2007 Samuli Talvia

2008 Matti Hämeen-Anttila

2009 Lauri Hämeen-Anttila

Sastamalan Reserviupseerit ry:n hallitus 2010:

Puheenjohtaja ylil Jari Rankinen

Sihteeri ja varapj ylil Jaakko Lampimäki

Ampumaupseeri vänr Ville Inna

Urheilu-upseeri vänr Timo Tomula

Jotosupseeri vänr Lauri Hämeen-Anttila

Kerhomestarin tehtävät ylil Jari Rankinen

Kalustonhoitaja maj Aapo Nurmi

Nettisivu ja jäsenrekisteri ylil Pekka Kiuru

Taloudenhoitaja ylil Pertti Forsberg

Muut jäsenet vänr Jaakko Antola

vänr Lauri Antola

ltn Lauri Inna